Laiturin valaisulla turvallisuutta ja tunnelmaa - A-Laiturit
Laiturit etusivu ylakuva

Laituriuutisia

Laiturin valaisulla turvallisuutta ja tunnelmaa

Laiturin valaisulla turvallisuutta ja tunnelmaa

24.9.2021

Laiturin valaistus tuo etenkin hämärällä ja pimeällä turvaa laiturilla kulkijalle ja laituriin kiinnittyvälle veneilijälle. Rantautumiseen liittyvät riskit pienenevät, kun veneen kippari ja veneestä poistuvat henkilöt näkevät laiturin kunnolla. Näin vältetään törmäyksiä ja turhia pulahduksia veteen. Pimeinä syysiltoina valaistus luo koko rantamiljööseen myös upean tunnelman. Valaistussuunnittelu kannattaakin ottaa osaksi laiturin hankkimista. Kuvassa kaiteisiin asennettu Led Kaidevalot ja ne on suunnattu niin ettei valo näytä suoraan alas vaan vinottain, jotta ei synny pimeitä nurkkia laiturille.

Valaise laiturin kansi

Laiturin valot eivät saa häikäistä laiturilla oleskelevia, mutta valojen kohdentamisessa on otettava huomioon etenkin laituria kohti tuleva veneilijä. Kaikki laiturin valot tulee suunnata niin, etteivät ne häikäise laituria lähestyessä, mutta samalla niiden tulee kuitenkin valaista hyvin laiturin kansi. Parhaiten tässä toimii epäsuora valaisu tai laiturin kanteen kiinnitettävät valot, jotka valaisevat alhaalta ylös.

Korkea ja kirkas valo laiturilla ei ole hyvä ratkaisu, sillä se sokaisee helposti veneilijän ja luo vain yleisvaloa. Mahdollisen valopylvään paras korkeus on 60-80 senttiä.

Laiturilla olijalle valaistuksessa on turvallisuuden kannalta tärkeintä se, että hän näkee hyvin laiturin rajat. Näin vältetään harha-askeleet ja molskahdukset veteen.

Tunnelmavaloa koko tontille

Laiturin tunnelmavalaistus on hyvä miettiä kokonaisuutena, johon kuuluu myös piha ja etenkin laiturille johtava reitti ja käyntisilta. Valaisimet on hyvä sijoittaa niin, että niistä muodostuu jatkumo: kun yhden valaisimen valokehä loppuu, alkaa seuraava valaista.

Tunnelmavalona paras on epäsuora valaistus, joka on pehmeä ja jättää mielikuvituksellekin vähän tilaa. Epäsuora valaistus voi jatkua laiturille esimerkiksi kaidevalona.

Valaistuksen on hyvä olla riittävän tiheä. Valon määrää ei kannata kuitenkaan liioitella, sillä tunnelman kannalta pienessä hämärässä on myös oma viehätyksensä.

Kestettävä rankat olosuhteet

Laiturivalaisimia hankkiessa kannattaa tarkistaa, että valot soveltuvat varmasti vaativiin ulko-olosuhteisiin. Laiturin valaisinten tulee kestää kaikenlaiset kelit ja tietenkin vettä – parhaassa tapauksessa suolaista merivettä. Myös energiatehokkuuteen on hyvä kiinnittää huomiota. Pitkäikäiset LED-valot ovat yleistyneet myös laiturivalaisimissa.

A-Laitureiden mallistosta löytyy niin pylväs-, kaide- kuin kansivalojakin ja useita eri malleja. Ne soveltuvat hyvin myös pihavaloiksi. Tutustu valaisimiin tarkemmin verkkokaupassamme.

Laiturivalaisimet

Valopylvääseen mukaan sähkö ja vesi?

Jos sinulla on laiturillasi tarvetta sähkölle ja vedelle, ne voidaan istuttaa valaisinpylvään yhteyteen. A-Laitureiden tyylikkäissä valaisinpylväissä on pitkäikäiset LED-valot. Veden ja sähkön lisäksi pylväs voidaan varustella myös pelastusrenkaalla tai sammuttimen suojakaapilla.

Valaistuun laituriin on turvallista rantautua ja kauniisti valaistu ranta on ihanaa pientä ylellisyyttä.

Jos tarvitset apua valaistussuunnitteluun, ota yhteyttä laituriammattilaisiimme! HUOM! Voit hoitaa yhteydenoton myös Teams-verkkopalaverina.