Rantarakentamisen uutuuksia A-Laitureilta

Rantarakentamisen uutuuksia A-Laitureilta

Raisiossa toimiva A-Laiturit Oy on aloittanut jo valmistautumisen kesäkauteen 2015. Uusien tuotteiden kehittely on parhaillaan käynnissä ja ensi vuodelle on odotettavissa useita tuoteuutuuksia rantarakentamiseen liittyen.

Raisiossa toimiva A-Laiturit Oy on aloittanut jo valmistautumisen kesäkauteen 2015. Uusien tuotteiden kehittely on parhaillaan käynnissä ja ensi vuodelle on odotettavissa useita tuoteuutuuksia rantarakentamiseen liittyen.

Turun Venemessuilla 17.-19.10.2014 uutuuksista ensiesittelynsä saavat lippalaiturin maatukipalkki ja koottava rengasankkuri. Molemmat tuotteet ovat A-Laiturit Oy:n oman tuotekehityksen tuotoksia, joita on suunniteltu yhdessä asiakkailta saadun palautteen ja ideoiden pohjalta. Kumpaankin uutuuteen on haettu myös patenttia.

-Perinteinen kiinteä lippalaituri on yksi Suomen rannikon yleisimpiä laiturimalleja. Lippalaituri tarkoittaa pitkää laituria, joka tuetaan rannasta ja lippa ulottuu mahdollisimman pitkälle veden päälle. Ongelmana tällaisen laiturin rakentamisessa on aina ollut tukevuus ja kiinnitykset etenkin kallioisilla rannoilla, kertoo Raimo Koskinen A-Laiturit Oy:stä.

Lippalaiturin maatuki on kuumasinkitystä teräksestä valmistettu pukki, jossa on säädettävät jalat erilaisia maaston muotoja varten. Myös korkeus on säädettävissä. Maatuen päälle voidaan rakentaa täysin vapaamuotoinen laiturin kansi tai siinä voidaan käyttää suoraan A-Laitureiden valmista 5-metristä puista laiturielementtiä. Tuote on kokonaan kuumasinkitty.

Koottava poijuankkuri
on helppo kuljettaa veneellä

Koottava rengasankkuri on toinen messuilla esiteltävä uutuus. Kyseessä on lähinnä poijun tai kevyen laiturin ankkurointiin soveltuva tuote. Rengasankkurista valmistetaan kahta eri painoista mallia.

-Rengasankkuri on varmasti monille tuttu lähinnä poijukäytössä. Tavallisesti puhutaan ns. Pettersonin renkaasta. Rengasankkurin kuljettaminen on hankalaa sen muodon ja painon vuoksi. Siksi olemme tehneet koottavan rengasankkurin, joka koostuu metallilevyistä, Koskinen kertoo.

Koottavassa ankkurissa on kuusi metallilevyä, jotka pultataan toisiinsa kiinni. Levyjen määrää lisäämällä ankkuriin saadaan lisää painoa ja pitävyyttä. Ankkurista on olemassa myös malli, johon voidaan kasata pitävyyden lisäämiseksi erillisiä 25 kg:n betonipainoja.


Lisätiedot ja painokelpoiset tuotekuvat:
Ville Vuorio
tiedottaja, A-Laiturit Oy
puh +358 44 755 33 15
ville.vuorio@a-laiturit.fi

17.10.2014 8.45